Ginza tunnetaan maailman kalleimpana ja ylellisimpänä kaupunginosana, ja siellä on ylellisiä putiikkeja ja Michelin-ravintoloita.
Mutta ylellisten liikkeiden ja viimeistellyn julkisivujen takana on aivan toisenlainen Ginza.
Täällä sijaitsee muun muassa ylellinen Ginza Six -ostoskeskus, jossa on yli 200 liikettä. Meidän suosikkipaikkamme on kuitenkin kattoterassi. Sieltä avautuvat upeat näkymät Tokioon, ja hyvällä tuurilla voi jopa nähdä Tokyo Towerin – täysin ilmaiseksi. Suosikkiliikkeemme on pieni kirjakauppa Starbucks-kahvilan vieressä. Siellä myydään myös kasveja ja origameja. Starbucksista tilaamme matchaleivonnaisia ja matchajuomia samalla kun suojaudumme tammikuun sateelta.
Kaupunginosassa on myös yli 200 lippulaivamyymälää. Tarjolla on kaikkea japanilaisten tunnettujen arkimerkkien valtavista monikerroksisista myymälöistä ylellisiin muotitaloihin Chuo-dorin pääkadun varrella. Löydämme kaupunginosan laidalta Montbellin lippulaivamyymälän, mutta huomaamme nopeasti, että suurin osa valikoimasta on ”Asia Fit” -mallistoa ja suunniteltu Japanin markkinoille. Daniel löytää kuitenkin uuden kevyen sadetakin.
Ginza on Tokion ostosalue, jossa on kaupungin suurin keskittymä länsimaisia liikkeitä. Täällä on myös lukuisia tavarataloja, kuten kuuluisa Wako, jonka ikoninen Seiko-kellotorni on yksi kaupunginosan kuvatuimmista maamerkeistä.
Viikonloppuisin kaupunginosan pääkatu suljetaan liikenteeltä klo 12.00–17.00. Tätä kutsutaan nimellä Hokōsha Tengoku (歩行者天国), ”jalankulkijoiden paratiisi”. Älä jätä väliin kävelyä täällä sateisena päivänä, jolloin pääkatu täyttyy japanilaisista, jotka kulkevat läpinäkyvien sateenvarjojen alla.
Sateenvarjoja myydään muutamalla sadalla jenillä lähes jokaisessa konbinissa (lähikaupassa), ja niistä on tullut osa japanilaista arkea. Monet japanilaiset eivät pidä läpinäkyvää sateenvarjoa henkilökohtaisena omaisuutenaan, vaan esineenä, jota voi jakaa ja lainata. Koska sateenvarjot näyttävät samanlaisilta, ne jätetään usein kauppojen ja ravintoloiden sisäänkäynnille sateen lakattua, jotta joku toinen voi ottaa ne mukaansa sateen alkaessa uudelleen.
Mutta tässä kirjoituksessa on kyse toisenlaisesta Ginzasta.
Täällä on myös niin paljon nähtävää pääkadun ja tavallisten matkaoppaiden suositusten ulkopuolella. Ginzan sivukatuja reunustavat neonkyltit, pienet liikkeet ja baarit. Autoliikennettä on tuskin lainkaan, ja kadut tuntuvat kuin ne olisi tehty katukuvausta varten. Kuljemme lähes yksin, sillä sade näyttää karkottaneen muut turistit – tai sitten olemme löytäneet aivan Tokion keskustassa katuja, joita harvat muut ovat vielä löytäneet. Tummia kujia, joita valaisevat baarien ikkunat ja sisältä kantautuva nauru.
Täältä voi löytää myös vähemmän tunnettuja paikkoja. Vain yhden sivukadun päässä pääkadulta, pimeässä kellarissa, sijaitsee Ginza 300 Bar. Seisomabaari, jossa kaikki maksaa 300 jeniä. 900 jenin sisäänpääsymaksulla saat valita kolme haluamaasi juomaa.
Juomme tomaattimehulla sekoitettua olutta Heineken-laseista. Juoman nimi on Red Eye, ”punainen silmä”, tai japaniksi Reddo Ai (レッドアイ). Kokeilemme myös paikallisia oluita, viskiä ja sakea.
Seisomabaarit ja seisomaravintolat – japaniksi baareista käytetään nimitystä tachinomi (立ち飲み, ”seiso ja juo”) ja ravintoloista tachigui (立ち食い, ”seiso ja syö”) – ovat syvälle juurtuneita japanilaiseen kulttuuriin.
Ymmärrämme nopeasti, miksi. Ensinnäkin ne ovat yleensä huomattavasti edullisempia kuin perinteiset ravintolat. Koska asiakkaat seisovat, useimmat eivät viivy kovin pitkään. Tämä mahdollistaa nopean asiakasvaihdon ja auttaa omistajia pitämään hinnat alhaisina laadukkaista raaka-aineista huolimatta.
Toiseksi japanilaisissa suurkaupungeissa monilla on pitkät työpäivät ja pitkät työmatkat. Seisomaravintolat sijaitsevatkin usein aivan rautatieasemien vieressä tai niiden yhteydessä. Toimistotyöntekijä voi tilata annoksensa lippuautomaatista, syödä ateriansa muutamassa minuutissa ja ehtiä seuraavaan junaan.
Kolmanneksi Tokion keskustan vuokrat, erityisesti Ginzassa ja Shinjukussa, ovat maailman korkeimpia. Ilman tuoleja ravintolan omistajat voivat mahduttaa pieneen tilaan enemmän asiakkaita, mikä tekee pienistäkin ravintolatiloista kannattavia.
Neljänneksi salaryman-kulttuuri on tehnyt seisomabaarista luontevan osan arkea. Työpäivän jälkeen monilta salarymaneilta odotetaan, että he käyvät drinkillä kollegoiden tai asiakkaiden kanssa ennen kotiin lähtemistä. Tachinomi (seisomabaari) on tähän täydellinen paikka. Tunnelma on rento ja mutkaton. Otetaan nopeasti olut ja muutama grillattu varras (yakitori), minkä jälkeen jatketaan matkaa.
Japanilainen yhteiskunta on suunniteltu niin, että yksin syöminen ja juominen on helppoa. Monissa ravintoloissa on yksin ruokaileville tarkoitettuja istumapaikkoja, joskus jopa väliseinillä erotettuina muista asiakkaista. Seisomabaarissa nämä muuten melko muodollisessa japanilaisessa kulttuurissa olevat rajat katoavat. On helppo alkaa jutella vieressä, vain kymmenen sentin päässä, seisovan ihmisen tai baarimikon kanssa, mikä luo lämpimän ja sosiaalisen tunnelman. Jopa me, epäsosiaaliset ruotsalaiset/suomalaiset, onnistuimme omaksumaan japanilaisen seisomabaarikulttuurin. Emme jääneet turhaan pitkäksi aikaa, ja päädyimme jopa juttelemaan australialaisen pariskunnan kanssa.
Ginzan laidalla sijaitsee Kajiya Bunzo, pienten ravintoloiden ja baarien keskellä rautatiesillan alla. Tämä oli ensimmäinen aito japanilainen ruokakokemuksemme junien kulkiessa yläpuolella taustaääninä. Ravintolan julkisivussa kaikki tekstit ovat vain japanilaisilla merkeillä, mutta seinällä on kuvia ruoista, ja ravintola mainostaa myös englanninkielistä ruokalistaa. Google-arvosanan ollessa vain 3,7 emme olisi luultavasti koskaan astuneet sisään, jos olisimme etsineet ravintolan etukäteen.
Ravintola veloittaa pöytämaksun, kuten monet japanilaiset ravintolat. Lisämaksuun kuuluu alkupala. Saamme pienen kulhollisen simpukoita – jotain, mitä emme olisi itse koskaan tilanneet, mutta joka osoittautui todella herkulliseksi.
Tilaamme pääruokamme englanninkieliseltä ruokalistalta ja syömme hiljaisuudessa samalla kun junat tärisyttävät ravintolaa. Muutamaa minuuttia myöhemmin eteemme kannetaan yakisoba-annos, paistettuja nuudeleita aonorin, kuivatun merilevän, kera, sekä karaagea, friteerattua kanaa, joka tarjoillaan kaalisalaatin kanssa.
Ruoka valmistetaan saképulloilla, japaninkielisillä ruokalistoilla ja tarjolla olevien annosten kuvilla koristellun baaritiskin takana. Kaikki oli uskomattoman herkullista, ja ravintolan matalat Google-arvostelut ovat vain yksi osoitus siitä, kuinka korkealla tasolla ruoka Japanissa on. Jopa matalasti arvioidut ravintolat voivat olla käymisen arvoisia.
Älä siis tuijota sokeasti Google-arvosteluja, ravintoloiden ulkopuolelle muodostuvia pitkiä jonoja, TripAdvisorin suosituimpia ravintoloita tai muiden matkaoppaiden ja -blogien suosituksia. Ehkä löydät seuraavan unohdetun helmen juuri silloin, kun uskallat astua sisään ravintolaan katsomatta ensin sen arvosteluja.
Ginza tunnetaan Tokion ylellisimpänä kaupunginosana. Mutta meille Ginza ei tarkoittanut merkkilaukkuja, Michelin-ravintoloita tai luksushotelleja. Sen sijaan löysimme seisomabaareja, rautatiesillan alla tarjoiltavia nuudeleita, sateisia sivukatuja ja olutta tomaattimehulla kellaribaareissa.
Ehkä juuri siksi muistamme Ginzan niin hyvin. Meitä eivät saa kaipaamaan takaisin ylelliset ostoskadut, vaan kaikki odottamaton – seisomabaarit, sateen kastelemat sivukadut ja ruokapöydän yläpuolella kulkevat junat.
